Tallinn Craft Beer Weekend 2017
Jo alkuvuodesta kaverini tiedusteli kiinnostustani
Etelä-Etelä-Helsingissä järjestettäviä olutfestareita kohtaan. Liput 60 euroa
per päivä, paikalla kymmeniä huippupanimoita ja 7 tuntia aikaa nauttia niin
monta olutta kuin jaksaa tai kehtaa. Kyllähän tuollainen toiminta
kiinnostaa, joten heti lippujen tullessa myyntiin piletit taskuun ja lauttaa
varaamaan.
Harjoitukset: Tallinnan ympäri puolessa päivässä
Seilasimme paikalle perjantaina jo hyvissä ajoin, vaikka olimme
varovaisesti hankkineet vain lauantaille festariliput. Tarkoituksena oli ottaa
perjantaina tuntumaa Tallinnan jatkuvasti kehittyvään olutskeneen katutasolla
ja päädyimmekin muutaman mutkan, terassin, pullokaupan, ravintolan ja imperial
stout -tastingin kautta Pudeliin Telliskiveen. Mukava baari, mukavat terassit, mukavat
ravintolat, mukava kaupunki, mukavat stoutit. Pullokaupat kaupungin muuhun
hintatasoon nähden aika hintavia, mutta vähintään semimukavia nekin. Tärppinä mainittakoon kohtuuhintainen, mutta laadukas italialainen ravintola Controvento vanhassa kaupungissa.
Perjantain vapaan seurustelun uuvuttamina vaelsimme kauniissa lauantaisessa kevätsäässä Estonian Burger Factoryyn nauttimaan burgerit, josta retkikuntamme
uudella innolla ladattuna laahusti kohti matkan virallista osuutta ja
Kultuurkadelia. Ukko jonoon, lasi käteen, takki narikkaan ja ihmettelemään mikä
olut täyttäisi lasini ensimmäisenä. Täyttäminen tässä tapauksessa tarkoittaa
noin puolen desin tai joskus jopa täyden desin maistiaista, mutta kuitenkin.
Hetken haahuilun jälkeen Bevogin tiskiltä passionhedelmä tupla-ipaa lasiin ja
festarit käyntiin. Erinomainen hedelmäinen ja ryhdikäs DIPA loi hyvän startin.
Bevogin soisi rantautuvan Suomeenkin vahvemmin, koska ennen tapahtumaa ja
tapahtumassa maistamani tuotteet ovat laadultaan huippuluokkaa.
Esirippu nousee: Huipputoimintamalli haussa
Neuvostohenkisessä, mutta modernisti remontoidussa Kultuurkadelissa jokaisella panimolla on oma tiskinsä, jossa tarjoillaan
kahta olutta kerrallaan ja 7 tunnin session puolessavälissä oluet
vaihtuvat. Osa panimoista vaihtoi uuteen heti kun edellinen tuote loppui, osa
odotti session puoleen väliin.
Ensimmäisessä sessiossa oli pääsääntöisest painotettu prosenteiltaan
kevyempää kamaa ja toiseen kattaukseen oli isketty vahvemmat tykit.
Yksi huolenaihe kuitenkin jyskytti takaraivossa. Millainen maistelutahti
on optimaalinen? Olin tehnyt etukäteen pohjatyötä ja valinnut listalta noin 70
olutta jotka haluaisin tapahtumassa maistaa. Niiden joukosta valitsin vielä
noin 20 ehdottomasti maistettavien listalle. Oli vaikea arvioida etukäteen mikä
on sopiva tahti, jotta toisen setin vahvat imperial stoutit ja barley winet
mahtuvat vatsaan ja päähän, ja mielellään vielä niin että niistä vielä muistaakin
jotain. Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi ja ripeämpikin tahti olisi
varmasti ollut sopiva. Ehdin maistamaan karkeasti otettuna puolet tuosta
alkuperäisestä listasta ja kunto lähtiessä oli vallan mainio.
Koen vieraaksi ajatuksen toisten rakkaudella valmistamien tuotosten
poiskaatamisesta, varsinkin kun annoskoko oli muutenkin jo varsin maltillinen.
Muutaman oluen kohdalla totesin kuitenkin paremmaksi vaihtoehdoksi hankkiutua
siitä eroon ja kärsiä omantunnontuskat.
Wild Beerin Yadokai oli näistä ainut epämiellyttävän maun vuoksi
viemäriin joutunut. Levällä, tyrnillä ja yuzulla maustettu 13 % saison oli sen
verran erikoinen viritelmä, että en yrittänyt edes ymmärtää paria hörppyä
enempää. Ehkä matalampi ABV olisi toiminut tässä paremmin, mutta toisaalta
saken ystäville tuo saattaa tarjota miellyttävän elämyksen.
Pahimman piston sydämessä tunsin kuitenkin De Struisen Elliot BrewReservan kohdalla, joka on vuosia (olisiko ollut 4?) viskitynnyrissä kypsytetty
barley wine/imperial ipa. Todella vahva viskin maku oli miellyttävä, mutta aika
ja paikka näin intensiiviselle oluelle oli aivan väärä. Tuo vaatii rauhallisemman
ympäristön ja paljon aikaa. Jostain syystä sain De Struisen tiskiltä lähes
täyden lasin, joten jaoin siitä osan seurueeni kanssa ja sen jälkeen suru
puserossa juoma kohti viemäriä.
Ensimmäinen näytös: -Happamia, sanoi hai berliner weisseistä.
Ensimmäisen setin mielenkiintoisista elämyksistä parhaiten jäi mieleen
tynnyrikypsytetty Mikkellerin Raspberry trippelbock. Tämä olut ei ollut edes
alkuperäisellä 70 oluen ennakkolistallani, mutta pöydässämme tämä keräsi sen
verran paljon kehuja, joten olihan se koejuotava. Todella hedelmäinen ja syvä
maku, joka ei kuitenkaan ollut liian makea. Erinomainen.
Kahvilla ryyditetyt berliner weisset olivat myös kiinnostava kokemus.
Ruotsalaiset Brewskin Kikiwabu Coffee Berliner ja Stockholmin Drop Coffee Sour
olivat piristäviä kuriositeetteja. Kikiwabussa oli todella miellyttävä ja pehmeä
kahvin aromi, joka ei osunut lainkaan yhteen happaman ja sitruksisen maun
kanssa. Mienkiintoinen ja hämmentävä olut. Stockholmin versiossa aromi jäi
selkeästi kikiwabusta ja jäi aika ohueksi, mutta muuten olut menee kategoriaan
"ihan ok". Kikiwabulle annan ehdottomasti toisen mahdollisuuden jos jossain tulee
vastaan, ehkä suurempi annos tuo selkeyttä ja järkeä tuohon mindfuckiin.
Yleisesti ottaen hapanoluet olivat vahvasti edustettuna, mutta ilokseni joukosta nousi esiin myös muutamia loistavia ipoja ja pari kiinnostavaa erikoisempaa viritelmää. Esimerkiksi Mikkellerin Wineale 12 B-side oli jännittävä yhdistelmä oluen ja viinin makuja, joka toi mieleen geuzemaisen makumaailman. Hapan toki sekin.
Väliaika: Nakkia ja pullaa
Hieman ennen keginvaihtoja iski nälkä ja samalla joissakin tiskeissä
tarjottiin ei-oo:ta, joten erinomainen ja luonnollinen hetki ruualle. En
tainnut olla ainut asian näin kokenut, koska pihan pizzakärryssä oli tunnin jono, hampurilaiskärryssä puolen tunnin jono, yksi kioski oli laittamassa
pillejä pussiin ja loppujen edessä parveili sen verran porukkaa että en
viitsinyt edes vaivautua. Onneksi läheinen bensa-asema tarjosi pahimpaan hätään varsin kelvollisen hodarin sopuhintaan, joten nakkisämpylä naamaan ja
takaisin tutkimusmatkalle.
Toinen näytös: Tynnyrissä kasvaneet
Toisen setin pääosassa oli tynnyrikypsytetty imperial stout. AF Brew:n Lobotomiya BA ja Lervigin Sippin' Into Darkness BA vetivät roolinsa vakuuttavaan tyyliin. En tehnyt muistiinpanoja, joten kovin tarkkaa kriitiikkä en pysty antamaan, mutta Lobotomy oli muistaakseni mukavasti kuivaan kallellaan oleva ja
terävä, mutta tasapainoinen tyylilajinsa edustaja. Sippin' Into Darknessin
perusversion rankkaan varsin korkealle kuvitteelisessa "parhaat maistamani
imperial stoutit" -listallani, eikä tynnyrittäminen tehnyt oluesta yhtään
hassumpaa. Makea, vaniljainen, mutta ei kuitenkaan liian siirappinen tuotos.
Pidän jostain syystä yhdistelmästä, jossa imperial stoutin jälkeen
nautin hapanolutta, mielellään rotevaa gosea tai geuzea, mutta jämäkämmät
berliner weissetkin ajaa asian. Del Ducaton Kiss Me Lipsialle rakensin
avopaikan käyttämällä tätä taktiikkaa, ja italiailainen panimo viimeisteli
inzaghimaisella varmuudella. Tätä olen maistanut aikaisemmin One Pintissa ja siitä lähtien olen haaveillut saavani tätä lisää. Ehdottomasti yksi
festareiden parhaita oluita. Mukavan hapan, kuiva, sitruksinen, limemäinen,
ehkä jopa vähän grannysmithmäinen ja suolainen makupommi, joka tuntuu luissa ja
ikenissä asti. Käsittämätöntä että 4 % ABV:llä saa tälläisen makuelämyksen
aikaiseksi.
Jälkinäytös: Lit AF
Erityisen positiivisen kuvan itsestään jätti venäläinen AF Brew. Pietarilaispanimon
berliner weisset Raspberry Is My Missionary ja Passion Is My Confession toimii genressään loistavasti. Kirkkaan punainen RIMM oli todellinen ilo silmälle. Suurempi annos tuota vadelmaista, mutta hapanta herkkua aurinkoisella terassilla houkuttelisi. Kuten edellä jo mainitsin, heidän Lobotomiya BA oli kenties koko tapahtuman paras
IS, mikä on tuossa seurassa varsin kova kehu. Heidän Vermont/New England IPA Star 14 oli genressään myös pätevä,
vaikkakin yleisesti ottaen vierastan tuon tyylin saamaa hypeä.
Kokonaisuudessaan järjestelyt toimivat erittäin hyvin, eikä jonoja ruoka-aluetta ja Omnipollon massapsykoosia lukuunottamatta ollut juurikaan.
Muutama hikinen olutnörtti jämähti reittaamaan tiskin eteen heti lasin saatuaan, vaikka
takana oli lisää hikisiä olutnörttejä lasi tyhjänä. Sinänsä tapahtuman
luonteeseen toki kuuluu mahdollisuus jutustella panimon väen kanssa ja
makustella olutta samalla, mutta ehkä askel sivuun olisi paikallaan. Noh, pieni
harmihan tuo kokonaisuudessa oli. Tilat toimi kivasti, vessaan pääsi nopeasti
ja panimoiden taso oli kova.
Eiköhän ensi vuonna tule lähdettyä uudelleen. Kahden päivän
kokonaisvaltainen TCBW-kokemus houkuttelisi, mutta toisaalta myös
päivälautta-festari-iltalautta -combo voisi toimia. Tapahtuma loppuu jo kello
22, joten jos Tallinnan yöelämä ei nappaa, ehtii iltalautalla vielä näppärästi
Helsinkiin. Toisaalta miksi Tallinnan yö ei kiinnostaisi?
Kommentit
Lähetä kommentti